World Literacy Summit 2023, Oxford
Englannin kevät tarjosi parastaan; linnunlaulua, aurinkoa ja narsissinkeltaisia joenrantoja, kun lukemista edistävien järjestöjen ja muiden toimijoiden väkeä ympäri maailmaa kokoontui Oxfordiin, World Literacy Summitiin. Pääosa seminaarista pidettiin 1800-luvulta peräisin olevassa Examination school -rakennuksessa, aivan hotellimme vieressä. Upeaan rakennukseen pääset tutustumaan täällä.
Paikalla oli esiintyjiä ja osallistujia ympäri maailmaa, ja esitykset myös striimattiin.
Luentojen ja esitysten sisältö luonnollisesti vaihteli paljon. Kehittyvien maiden ongelmat lukutaidon suhteen ovat eri mittakaavassa kuin länsimaiden, mutta runsaasti samankaltaisuutta löytyi myös. Osasta esityksistä saimme uutta pohdittavaa, toiset puolestaan vahvistivat käsitystämme siitä, että teemme aivan oikeita asioita. Tähän tekstiin olen poiminut muistiinpanoistani asioita, jotka koskettivat minua ja joilla ajattelen olevan merkitystä oman työmme kannalta. Lukupuhetta-podcastissa ilmestyy kevään mittaan kolme spesiaalijaksoa, joissa minä ja Anna-Maija Koskimies juttelemme seminaarin annista aivan tuoreeltaan sekä kerromme, miten lastenkirjallisuus näkyy kuuluisan yliopistokaupungin katukuvassa.
Lukemisen pelillistäminen
Sue Grant (Literacy project) esitteli puheenvuorollaan monipuolisen lautapelin, jota käytetään Kaliforniassa lukemisen edistämiseen. Tällä projektilla hän oli päässyt World Literacy Award -palkinnon ehdokkaaksi. Peli oli tarkoitettu 5–8-vuotiaille lukijoille, joilla on vaikeuksia lukemisessa. Grant toi esille miten tärkeää lukutaidon lisäksi oli tukea lasten itsetuntoa.
New Phonics game on laaja peli, jossa pelaajajoukko pääsee myös leikkimielisesti kilpailemaan keskenään. Noin 30 tunnin harjoittelun ja pelaamisen jälkeen lapset saavat todistuksen ja heille pidetään valmistujaiset. Tämä “lukupelikerho” järjestetään keskellä koulupäivää. Malliin kuuluu myös kirjojen lahjoittaminen lasten koteihin ja unelmakortin täyttäminen. Lapsia siis tuetaan haaveilemaan ja unelmoimaan tulevaisuudesta, joka hyvän lukutaidon avulla on mahdollinen. Kerhon on käynyt jo yli 10 000 lasta ja oppimistulokset ovat hyviä.
Lukemisen ilo
Monissa lukemisenedistämisjärjestöjen puheenvuoroissa korostettiin lukemisen iloa ja lasten vapautta valita itse omat kirjansa ja luettavansa – eli siis tutusta mielenkiintolähtöisyydestä. Tästä puhui mm. Alicia Levi Reading is fundamental -järjestöstä. Varsinaisen teknisen lukemaan opettelun järjestöt jättivät mielellään kouluille tai opettajille. Myös sitouttamisesta ja motivaatiosta puhuttiin. Heikkojen lukijoiden vanhemmat saattavat olla lukutaidottomia - miten lapsi voisi löytää oman paikkansa kirjallisuuden maailmasta ja identifioida itsensä lukijaksi? Jos halutaan pitkän aikavälin tuloksia, lukumotivaatio on oleellinen tekijä. Myös jatkuvuudesta on pidettävä huolta – yksi kirjalahjoitus ei vielä välttämättä lukijaa tee.
Nuoret hyväntekijät
Sekä Etelä-Afrikasta että Amerikasta tuli esiintyjiä, jotka saivat minut tuntemaan oloni toivottaman vanhaksi. Nämä 16–17-vuotiaat, loistavasti puhuneet nuoret kertoivat saavutuksistaan lukemisen edistämisen ja hyväntekeväisyyden saralla. 16-vuotias Colin Bloom oli perustanut jo useita koulukirjastoja Etelä-Afrikan kouluille. Eikä siinä vielä kaikki, hän oli myös oivaltanut, että kirjastojen ja kirjojen lisäksi tarvitaan lukemisen kulttuuria - ja se onkin paljon vaikeampi rasti. Menestykselliseen koulukirjastotoimintaan tarvitaan koulun johdon ja kyläyhteisön sitoutuminen, juuri oikeat kirjat, kirjaston käytön ja lainaamisen helppous, asialleen omistautunut kirjastonhoitaja ja jatkuva tuki. Tulevaisuudessa Colin suunnitteli uusien formaattien, kuten vaikkapa liikuteltavien luokkakirjastojen kokeilua.
Lukemisen haasteet länsimaissa
Suomessa peruskoulusta valmistuvista nuorista noin 14%:lla on tällä hetkellä heikko lukutaito. Luku järkyttää minua, mutta sitten kuulin USA:n vastaavista tuloksista. 17-vuotiaan Lauren Pagen esityksestä sain kuulla, että USA:ssa yläkoulusta (tai vastaavasta) pääsee ilman lukutaitoa 37% nuorista. Aikuisista 43%:a on toiminnallisesti lukutaidottomia. Tämä kaikki johti minut miettimään lukutaidon, demokratian ja osallisuuden yhteyttä. Onko millään maalla varaa siihen, että niin valtava osa nuorista tippuu yhteiskunnan täysivaltaisen jäsenyyden ulkopuolelle? Ja miten on mahdollista, että kaikista peruskoulussa istutuista vuosista huolimatta lapsi ei opi lukemaan? Toisessa, tutkimukseen perustuvassa esityksessä kuitenkin kerrottiin, että vähintään 95%:lla lapsista on kaikki edellytykset oppia aivan normaalisti lukemaan, joten vika ei siis todellakaan ole lapsissa.
Nuori Lauren Page oli omalta osaltaan kampittanut lukutaidottomuutta keräämällä lastenkirjoja ja lahjoittamalla niitä eteenpäin tarvitsijoille. Näin hän kertoi tavoittaneensa jo 2,65 miljoonaa lasta. Hän oli kehittänyt myös nuoret lähettiläät -ohjelman, jossa lapset ja nuoret itse edistävät oman alueensa lasten lukemista. Page kertoi esikuvansa olevan Malala Yousafzai. “Pienimmät ihmiset voivat tehdä suurimman muutoksen.”Lukemisen edistämistä ei tietenkään voi sälyttää lasten ja nuorten itsensä harteille, mutta näiden nuorten esiintyjien kuuleminen oli silti voimauttava ja toivoa antava kokemus.
Uusi tekniikka apuna lukemisen edistämisessä
Monissa esityksissä kerrottiin, miten tekniikkaa on valjastettu lukemisen edistämiseen. Esimerkiksi Keniassa lasten tarinat ovat päätyneet podcasteiksi/kuunnelmiksi. Prosessiin kuului, että lapset ensin opettajan ohjauksessa kirjoittivat tarinansa, kuvittivat ne ja lopulta äänittivät älypuhelimien avulla. Tarinoita myös animoitiin Scratch-ohjelmassa. Projektin myötä lasten lukemisen varmuus ja kirjoittaminen paranivat. Afrikkalaisten lasten tarinat ovat nyt myös Spotifyn kautta kuunneltavissa ihan kaikkialla maailmassa - he saivat siis äänensä kuuluville! Tästä projektista kertoi Patrick Njoroge. Hän kertoi myös, että opettajat tarvitsevat paljon tukea uusien teknologioiden omaksumiseen ja käyttämiseen.
Lukutaito ei voi odottaa
Pakolaisista seminaarissa puhuttiin myös. Jos pakolaisleirien lasten auttamisessa keskitytään muutamia vuosia vain esimerkiksi nälkäongelman ratkaisemiseen, menetetään helposti kokonaisia sukupolvia. Lukutaidon ja koulutuksen kysymykset on ratkaistava yhtä aikaa, sillä tavalla vältytään monilta tulevaisuuden ongelmilta, jotka liittyvät lukutaidottomuuteen ja kouluttamattomuuteen.
Lukutaidosta puhuttiin myös kansalaisoikeutena ja muistutettiin sen yhteydestä paitsi akateemiseen menestykseen, myös taloudellisiin mahdollisuuksiin, aktiiviseen kansalaisuuteen, henkilökohtaiseen voimaantumiseen, faktaan perustuvaan päätöksentekoon ja itsetuntoon.
Lukemisen edistämistä vankiloissa
Yksi mielenkiintoisimmista esiintyjistä oli Dani Hedlund, Brink Literacy Project:sta, USA:sta. Brinkissä työskennellään paljon vankien kanssa. Sen sijaan, että lukemisen edistämisessä olisi lähdetty liikkeelle maailmankirjallisuuden klassikot -lukupiirillä, lähtökohtana on tässäkin ollut vankien oma mielenkiinto. Heitä kannustetaan myös kertomaan oma tarinansa eri keinoin. Tärkeää on tavalla tai toisella löytää lukemisen kipinä ja saada vangit sitoutettua lukemiseen. Käytössä olivat mm. sarjakuvat, elokuvat, roolipelit (Dungeons & Dragons) ja jopa kirjallinen tarot-korttipakka. Materiaalia työhönsä järjestö saa mm. omasta kustantamosta.
Monet kirjailijat olivatkin innolla lähteneet mukaan kirjallisen tarot-korttipakan luomiseen, esimerkiksi Margaret Atwood. Tämä tarot-korttipakka on sittemmin saanut monet nuoret lukemaan vapaaehtoisesti klassikoita.
Tässäkin yhteydessä tuli ilmi, miten suurella osalla vangeista on heikko lukutaito tai suorastaan diagnosoimaton lukivaikeus.
Löydätkö itsesi kirjasta?
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden yhteydessä puhutaan ihan syystä siitä, että jokaisen lapsen olisi syytä löytää kirjoista riittävästi samaistumispintaa ja henkilöitä, joihin voi identifioitua. Moninaisuus henkilöissä, miljöissä ja aiheissa siis kunniaan!
Tämä(kin) aihe sai melko lailla uudet mittasuhteet, kun asiaan tuotiin esimerkiksi Afrikan maiden näkökulmaa: Voi olla, että lapsilla ei ole luettavanaan lainkaan kirjoja, joissa päähenkilö olisi värillinen. Usein kirjoja on tarjolla vain englanniksi, ei omalla äidinkielellä. Saatikka sitten, että aihepiirit ja miljööt voivat olla hyvin kaukana lapsen omasta slummi- tai maalaiskyläelämästä.
Kun kirjat eivät kosketa, eikä niistä löydy samastumispintaa, miten luoda lukemisen kulttuuria? Mistä löytää lukemisen ilo? Onneksi paikalliset kirjailijat ovat tarttuneet tähän asiaan ja siitä oli hyvänä esimerkkinä nigerialainen Chioma Momah, joka kertoi omasta lastenkirjailijantiestään.
Wikipedia ja mediakriittisyys
Onko wikipedia tänä päivänä tiedonlähde, jota tulee välttää tutkielmien lähdeluettelossa vai voisiko wikipedia-artikkeleiden kirjoittaminen olla hyödyllistä oppimisen kannalta? Frank Schulenburg kertoi Wiki Educationin toiminnasta ja siitä, miten opiskelijoiden oppimistulokset paranivat, kun heidät laitettiin koevastausten sijasta kirjoittamaan wikipediaan artikkeleita. Tällä tavoin pyrittiin opettamaan myös mediakriittisyyttä ja misinformaation tunnistamista.
Kirjallisuus itsemurhia estämässä
The Trevos project:lla oli pysäyttävä tavoite: estää nuorten LGBTQ-ihmisten itsemurhia. Tutkimuksen mukaan sillä, kuinka aihetta tuodaan esimerkiksi kouluissa esille, on vaikutusta nuorten itsemurhien määrään. Christina Riley Denveristä kertoi puheenvuorossaan, kuinka hän työstää opetussuunnitelmia LGBTQ-näkökulman esille tuomiseksi.
Konkreettisena esimerkkinä työstään hän luki yleisölle kuvakirjan ja kertoi, mitkä asiat vaikuttavat siihen, millaisia kuvakirjoja hän valitsee lapsiryhmille ja luokille luettavaksi. Saimme kuulla Jessie Siman kirjan Harriet gets carried away. Tämä hassutteleva kuvakirja ei alleviivaa, eikä opeta mitään, vaan normalisoi seksuaalivähemmistöjä vanhempina. Päähenkilöllä on kaksi isää ja perheessä valmistellaan syntymäpäiväkutsuja – aivan tavallisia asioita siis. Asioista puhutaan lapsen tasolla ja tarina on hauska. Riley puhui myös Cheryl Kilodaviksen kirjasta My princess boy. Hän nosti esille sen, miten tärkeää on, että tarinan hameista pitävää poikaa ei määritellä mitenkään, tarinaan ei tuoda aikuisnäkökulmaa. Kyse on representaatiosta, ei opettamisesta. Riley ottaa kirjavalinnoissaan huomioon myös koko lapsiryhmän ja pitää lisäksi tärkeänä kunnioittaa vanhempien mielipiteitä.
Lopuksi
Seminaarin anti oli runsas. Rinnakkaisohjelmia oli paljon ja monessa esityksessä puhuttiin esimerkiksi siitä, mitä aivoissa tapahtuu lukemisen aikana tai millaisia appeja oli luotu lukemisen opetteluun. Keskustelut käytävillä ja tutustumistilaisuuksissa olivat myös antoisia ja antoivat pohdittavaa. Omat esityksemme menivät melko hyvin, yleisö oli kiinnostunutta ja heillä oli kysymyksiä koskien suomalaisten lukemista ja kirjastoja.
Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että meillä oli mahdollisuus osallistua World Literacy Summitiin. Vaikka lukutaidon ja lukemisen tärkeys on toki tiedossamme, saimme lisävahvistusta sille näkemykselle, miten tärkeää on ylläpitää hyvää lukutaidon tasoa ja lukuharrastusta Suomessakin. Myös Oxford upeana kaupunkina, yliopiston monine kampuksineen ja kirjallisine historioineen teki seminaarikävijään lähtemättömän vaikutuksen.
Mervi Heikkilä